2007-2013

On päiviä, jolloin kaikki tunteet on vuoristoradalla mm. menkkojen takia tai sen takia, kun elämässä tapahtuu jotain hienoa. Myönnetään, että oon kärsinyt molemista tällä viikolla. Tää postaus käsittelee jälkimmäistä, pyydän anteeks niiltä jotka eksyi tänne Googlesta hakusanalla "menkat".

Kaikki varmasti tietävät, mun oman Tuhkimo -tarinan. Joo ehkä voitais puhua samalla Rumasta ankanpoikasesta sekä Peter Panista. Haluun kuitenkaan antaa kunnon pohjan mun tarinalle kunnolla. Nimittäin nykyään mä olen, aivan eri tyttö kuin yläasteella 6 vuotta sitten. Mä oon päässyt pois mun suljetusta suojakuoresta, en pelkää elää, uskallan sanoa vastaan. Tärkeimpänä pidän kuitenkin sitä, että nautin mun elämästä. Voisin miettiä tälle monia syitä, mutta kuitenkin päädyn aina samaan selitykseen. Oli kyse sattumasta, kohtalosta tai tuurista, niin vastaus on IDOLS 2007 -finalisti Annaa. Okei tunnetaan tällä hetkellä paremmin nimellä Anna Abreu.Sanon tästä heti alkuun, että tää on mun henkilökohtaisin versio. Siitä, mitä oon oikeesti koskaan kirjoittanut näistä vuosista. Enkä hae sääliä, haluun vaan tän kertoa teille. Henssi anteeks, jos ei ole sellainen kun aattelit.

Aloitan tän poikkeuksellisesti nyt siitä, mistä kaikki oli polkastu käyntiin jo. Eli Anna oli kirjoittanu levytyssopimuksen sekä esikoisalbumi oli ilmestynyt muutama päivä sitten. Mä olin Forumin H&M'llä odottelemassa Annan keikalle pääsääntöisesti yksin. Saapuessani Anna ja "tausta"bändi veti soundcheckkiä, jännitin kamalasti. En muista muuta, kun pyysin nimmaria käteen ja kitaristi oli musta hyvännäköinen. Se bändi ei ollut silloin se, tärkein juttu. Jossain vaiheessa porukkaa virtas sisään. Hyvissä ajoin mua pari vuotta vanhempi tyttö tuli esittäytymään nimellä Tuiskuttaa, kuten oli sanonut edellisenä iltana IRC-Galleriassa. No myönnetään esiintyi se myös omalla nimellä Monika. Keikka oli hyvä ja oltiin tutustunut uusiin henkilöihin. Pidin sitä aika lailla saavutuksena, itselleni sen hetkisenä minuna.

Syksy 2007, meni todella nopeasti. Meistä keikkatytöistä oli muodostunut Lintsipoppoo (Anni,Chrisse,Ilona,Karo,Katja,Jane,Monika,Noora,Punkki,Saana sekä minä. Loppuvuodests Jonna ja Salla).Käytiin välillä heittää läppää Konalassa Samin kanssa huom. Se kuuma salkkari-Sami ei Niskavaaran Sami. Vuoden 2007 lopuss olin onnellinen, sillä ekan kerran tunnuin kuuluvani jonnekkin. En ois voinut arvata tosiaan, että siitä Se alkaa.

Aina tavallaan kaikki hyvä loppuu, nimittäin myös porukka hajoilee. Vuonna 2008 alussa alkoi muodostumaan pieniä kuppikuntia. Kuitenkin pystyttiin keikkailemaan sovussa, ei tunnistettu sanaa DRAAMA. Vuosien aikana on tullut kamalasti uusia tuttavuuksia, miten voisinkaan osata listata teistä jokaisen. Myönnetään, ehkä mä lunttasin osan facebookin kavereista... Kiitos Petra, Jenna(t), Annu, Norre, Elina(t), Essi, Sini, Mellu, Iikku, Leena sekä monet muut. Ok unohdin ihanat Idan ja Iidan. Kyllä sitä draamaa on kyllä mahtunut nyt näihin kaikkiin vuosiin.

Bändin pojat, niihin pääsin tutustumaan vaikka menin vahingossa sanomaan Markoa Samiksi. Mulle osoitettiin vaan ovea. Heti alussa Lassesta muodostui se oma lemppari. Bändi oli silloin nelihenkinen, kun ne aloitti vuonna 2007. Kesällä 2008 Antin, Lassen, Markon ja Samin joukkoon nousi Tero. Yritin valehtelematta kirjoittaa sitä soittajanimee 10min, kunnes tajusin etten vieläkää sitä handlaa.. Pojat on ehkä ollu mulle taustabändi silloin aikanaan, mutta niitä arvostaa koko aika enemmän ja enemmän. Vaikka bändiin on tullu Antin ja Teron tilalle Riki ja Toni. Viime kesänä oon pelännyt pahiten bändin puolesta, mutta nyt viimein osaan ottaa rennommin. En viiti kirjoittaa mitään, että sitä ei aleta spekuloimaan kuka jää ja kuka lähtee. Mä en tiedä mitään, sen enempää kuin kukaan muu fani. Arvostan poikii jokaista suunattomasti, mikä pohjautui mun Studio B kysymyksessä.
PS. Kyllä Arjo on maailman ihanin, meikän keikkaiskä, Pasi ja ne lukuisat Villet. PPS. Muu taustaryhmän jäsenet Sape, Markku, Jennie, Inga sekä tanssijat.

Oon hehkuttanut tässä kaikkea muuta paitsi Annasta tähän saakka. Anna on rehellisesti sanottuna valovoimainen ja aito esiintyjä. Siitä huokuu kerta kaikkiaan se onnellisuus lavalla. On ihana päästä aina silloin tällöin juttelemaan Annan kanssa. Silloin näkee, kuinka tärkeitä me jokainen ollaan sille. Hirvittävimmät jutteluhetket on silloin, kun Anna hehkuttaa ja hehkuttaa kaikkea tulevaa. Mikä saa toki odottaa niitä asioita enemmän. Varmaan kaikkia ihmetyttää, mikä saa mua lähtemään aina kattomaan Annaa uudestaan. Kieltämättä se show ja ääni. Annan panostus keikkoihin saa ihailemaan mua kerta toisensa jälkeen sen intoa lavalla. Tottakai myös biisit, kuinka ne kasvavat vuosi vuodelta. Tyylilaji muuttuu, mutta Anna saa aina siitä oman näköisensä aikaa.

Asiat kehittyvät joka puolella tässäkin asiassa. Yks paras puoli livekeikoissa on se, kuinka paljon nähdään vaivaa niitä varten. Lukuisat sovitukset sekä visuaalinen puoli. Kaikki muodostuu toimivaksi kokonaisuudeksi. Jokainen hoitaa hommansa kunnialla ja tekee parhaansa. Mun lempparisovituksia on kamalasti, viime vuonna oli ihana nähdä kuinka faneja kuuneltiin. Murto&Piirainen tehokaksikko on vailla vertaa. Ne tekee paljon duunia show'n eteen, mutta en väitä ettei muut tekis. Mun henkilökohtaiset lempparishow't on ollu Live@Promenade, Walking on Water sekä Over&Out.

Okei no, mitkä keikkapaikat on jääny mieleen? Pitäähän se show saada soitettua ja vedettyä jossain. Mulle tunnelmallisina keikkoina on jääny mieleen Symphony, Europa, Baltic, The Circus, Tulisuudelma sekä Tavastia että Ristiina. Toivon, että vielä tauon jälkeen tulee mitä loistavia ja tunnelmallisia paikkoja. Ok salaa haavailen Annan valtaavan Mascotin lavan, mutta tuskinpa.

Lopuksi haluan sanoa, että oon kiitollinen kaikesta. Mä oon paljon onnellisempi tällä hetkellä, sillä mun elämä on heittänyt voltin. Toivon, että joku ees jaksoi lukee tän loppuun. Enkä pyytele anteeks sitä, että tää jäi kuvattomaksi.

Loppukiitokset: Perhe, Monika, Iida, Anna, Bändi sekä kaikki muut ihanat <3